kerkko.fi

"Puutarhaa on nyt hyvä kastella"

Oikeiston ja vasemmiston erottelu on vanhanaikainen; Suomi jakautuu "edistysmielisiin mahdollistajiin" ja "vanhoillisiin ankeuttajiin". Suomi tarvitsee "optimismia ja unelmia" ja SDP "intohimoa ja onnistumisia". Postmodernissa yhteiskunnassa oikeat päätökset syntyvät tunteella. Absurdia dadaa jungneristisesta vallankumouksesta Puolueen Tunneviestijältä.

Ainoa konkreettinen muutos, mitä Töölön Tunteiden Tulkki esitti, oli suomalaisen reserviupseerikoulussa opitun johtamiskulttuurin hävittäminen. Jungner osaa siis johtaa ihmisiä. (Olisiko hän siksi hyvä puoluesihteeri? Kenties.) Myös jungnermismin antiteesiä edustavat yleisradioyhtiön analyyttiset ja kriittiset toimittajat pitivät hänestä pomona.

Jungnerismin teesit sen sijaan saivat minut šokkiin. Jouni Tervo näytti olevan vähällä sanoa, että "tuohan on täyttä puppua". Jungner nimitti muita vasemmistopuolueita demarien piraattiversioiksi. (Heittona hullunhauska, mutta faktuaalisesti falski.) Mutta olisiko Obaman ...anteeksi Jungnerin positiividemokraattinen puolue piraattiversio Suomen Toivosta?

Toivo tarkoittaa positiivisuutta, tulevaisuudenuskoa, turhien vastakkainasetteluiden välttämistä, rehellisyyttä ja luotettavuutta. Toivo ei ole kikkoja tai temppuja -- se merkitsee arvoja ja ajattelutapaa. Toivo on jotakin, joka näkyy kaikessa mitä teemme.

Toivoa lietsova Tölö Unga Socialister esitti SDP:n Joensuu Areenalla kokoontuvalle puoluekokoukselle, että Suomeen rakennetaan kolme ydinvoimalaa, että Suomi liittyy kiireenvilkkaa Natoon, ja että koiria ei saa astuttaa lähisukulaisillaan. (Eräs piiri esitti, että talonmiehet on palautettava kunniaaan ja taloyhtiöihin.)

Suomen työväenliikkeen poliittisen siiven kantavalla voimalla ei ole oikeutta tuhota itseään kieltäytymällä vaihtamasta Jutta Urpilaista osaavaan puoluejohtajaan. Jungneristinen vallankumous hajottaa puolueen ja tappaa työväenliikeen. Viimeksi mainittu lienee itse tarkoitus; ensiksi mainittu on osa Suomen New Labourin synnytystuskia.

Jungnerismi on ehkä pelastus (sosiali)demokraattiselle puolueelle, mutta kuolinisku suomalaiselle työväenliikkeelle. Työväenluokka äänestää yhä useammin ilman luokkatietoisuutta (mm. kokoomusta ja vihreitä) eikä tunnista luokkajakoa. Jungneristinen vallankumous julistaa luokkasodan lopullista ratkaisua: "Vastakkainasettelun aika on ohi".

Piraattidemarina minun pitäisi vain iloita siitä, jos uusi puoluesihteeri ajaa demarien vasemmistosiiven ulos puolueesta. Nythän on kuitenkin niin, että Vasemmisto ei ole lainkaan siinä kunnossa, että pystyisimme ottamaan vasemmistodemarit vastaan. Olisiko sen sijaan Suomen Die Linken syntyminen kohta mahdollista? Olisiko se hyvä asia?

Olen (ehkä hitauden voimasta) sitä mieltä, että vahva sosialidemokraattinen puolue on Suomen sekä poliittisen että ammatillisen työväenliikkeen elinehto. Mutta maailma muuttuu -- tosin Suomi hitaammin kuin moni muu jälkiteollinen yhteiskunta. Yksi asia minua kuitenkin huolettaa: olenko 38-vuotiaana tosiaan jo liian vanha?

Jungneristinen yleinen olemisen tapa on absurdia dadaa, mutta älkäämme väärinaliarvioiko äänestäjien joukkopakoa faktapohjaisesta todellisuudesta. Politiikka on kohdannut tosi-tv:n. Olen kai ankeuttaja kun vaadin edelleen faktapohjaista politiikkaa. Onko työväenliikkeen paikka historian tunkiolla vai sammuuko sarasvuolaisen narsismin hype?