Jatkuuko Paasikiven-Kekkosen linja?
Suomen presidentin tärkein tehtävä on hoitaa suhteita Venäjään. Tätä mieltä on useampikin asiantuntija. Presidentti Tarja Halonen on nyt viimeistä kertaa hoitamassa idänsuhteita Moskovassa, mutta millaisen perinnön hän jättää seuraajalleen? Tutkija Hanna Smith Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista kuvaa presidentti Tarja Halosen idänsuhteita toimiviksi. Suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin puheenjohtaja Kerkko Paananen kehottaa tarkentamaan politiikkaa Venäjän suhteen.
http://finrosforum.fi/jatkuuko-paasikiven-kekkosen-linja
Siilillekin selvää
Virolaiset sanovat ilmiselvästä asiasta, että se on "siililegi selge" eli siilillekin selvää. Se on minusta hieno sanonta. Jos joku on selvää siilillekin, se on sitten todella selvää. Siilihän haparoi ja tunnustelee tietään kuin vanheneva kolumnisti, joka yhä hitaammin saa elämännäkymän kiteytymään kirkkaaksi tekstiksi. Elämän tuttu piha on tänään erilainen kuin eilen. Päivän läpi on yhä mentävä tunnustellen ja uutta oppien, vaikka luulisi, että tällä kokemuksella jo tiensä tuntee ja asiansa osaa.
http://www.sana.fi/arkisto/kolumnit/siilillekin_selvaa_/
Sodankylän Sokrates
Sodankyläläisen Väinö Ukkolan ja hänen perheensä koti jäi Porttipahdan tekoaltaan alle ja Ukkola itse aikakirjoihin henkilönä, joka ei suostunut myymään tilaansa, ei muuttamaan sieltä pois, ei hyväksymään pakkolunastuksen laillisuutta eikä vastaanottamaan tarjottua korvaussummaa. Tapahtumat kävivät suunnilleen näin: 60-luvun alusta lähtien Kemijoki Oy:n ostajat kiersivät hankkimassa yhtiön nimiin ensin koskiosuuksia, sitten altaiden alle jääviä tiloja. Ukkola ei toistuvista tarjouksista huolimatta myynyt tilaansa (ostajat kävivät hänen luonaan kymmeniä kertoja), vaan veden noustessa hänet piti hakea sieltä poliisivoimin elokuussa 1970. Asialle oli saatu lainvoima pakkolunastamalla tila ja maksamalla siitä korvaussumma Ukkolalle avatulle pankkitilille. Poliisit kuljettivat Ukkolan perheineen Kemijoki Oy:n joutilaalle työmaaparakille. Ajatuksena ilmeisesti oli, että pieni ja kylmä asumus vailla sähköä ja juoksevaa vettä jäisi tilapäiseksi, kun Ukkola järkiintyisi ja hankkisi perheelleen uuden talon. Ukkola kuitenkin kieltäytyi nostamasta korvausrahoja ja jäi perheineen asumaan parakkiin, kunnes vuonna 1997 siirtyi keskustan hoitokotiin, jossa samana vuonna kuoli.
http://yttt.fi/?p=1589
Huge Levyttää
Huge L (oikealta nimeltään Kimmo Huusko) on suurelle yleisölle vielä suhteellisen tuntematon nimi. Mies on kuitenkin yksi suomalaisen hip hop -skenen ahkerimmista artisteista. Kymmenisen vuotta kestäneen muusikkouransa aikana hän on ehtinyt julkaista jo kymmeniä levyjä. Mies julkaisi albuminsa omakustanteina aina vuoteen 2008 asti, jolloin hän teki diilin levy-yhtiö Monspin kanssa. Lafkan kautta tulevat ulos ne levyt, joita Huge ei jaksa itse julkaista. Tiivis julkaisutahti johtuu osittain siitäkin, ettei Huge tee lainkaan keikkoja. Huge sanoo, että hänen levynsä myyvät muutamia satoja kappaleita per julkaisu. "Olisihan se hienoa, jos olisi mahdollista elättää itsensä tällä. Mutta riittävät tulot saadakseen pitäisi alkaa tekemään erilaista musiikkia. Ei mulla ole tarvetta päästä jonkun normipissiksen iPodiin." Työteliäs taiteilija aikoo seuraavaksi pukata pihalle ysäriräppiä Yo yo -äänitteellä. Julkaisuformaattina on C-kasetti, ettei levy vuotaisi heti julkaisupäivänä nettiin -- tai ainakin piraatit saavat tehdä hieman enemmän töitä rippauksen eteen. Kasetti julkaistaan kesäkuun aikana.
http://static.metrolive.fi/nakoislehdet/metro/MET20110527/
Perussuomalaiset eivät ole suomalaisia
Saako kansallismielistä, muukalaisvihamielistä ja arvokonservatiivista puoluetta nimittää siksi, mitä se on? Keskustelijat hoipertelevat, ikään kuin vaalimenestys olisi muuttanut perussuomalaisten poliittiset arvot. Perussuomalaisten voitto oli osoitus demokratian toimivuudesta, mutta se ei merkitse sitä, että kaikki on hyvin, kun perussuomalaiset voittivat. Kun media ennustaa, että perussuomalaiset kääntävät hallituksessa takkinsa nopeasti, media kääntää takkejaan suhteessa perussuomalaisten arvostukseen vielä nopeammin. Uusia juntteja ovat ne Helsingin punavuorelaiset pyöräilevät intellektuellit, jotka ovat kauhistuneet vaalien tuloksesta. Heidän kauhistumisensa nähdään ylimielisyytenä ja kansan halveksuntana. Perussuomalaisuus ei ole yksittäinen ilmiö. Ranskalaisen Libération -lehden kolumnisti Bernard Guetta otsikoi kolumninsa hyvin: Suomessa, itse asiassa kaikkialla Euroopassa (En Finlande, c’est à dire partout en Europe). Guetta kirjoittaa, että nyt on viimeistään myönnettävä, että kansallismielinen ja muukalaisvihamielinen ideologia on noussut uudestaan näkyviin Euroopassa, että ei enää ole kyse historiallisesta oikusta tai kansallisista tai paikallisista erityispiirteistä. Ilmiö ei enää ole lombardialainen, ranskalainen, itävaltalainen tai hollantilainen tai tanskalainen. Se on yleinen, kestävä ja tartuttaa sekä perinteiset oikeistopuolueet että julkisen keskustelun eikä sitä pysty määrittelemään yhdellä adjektiivilla. Uudet nationalistit ovat työläisiä ja työntekijöitä, joita yhdistää ammattien ja työpaikkojen katoaminen; he ovat vasemmistolaisia, jotka ovat kapitalisminvastaisuuden nimissä luiskahtaneet äärioikeistoon; he ovat feministejä, jotka vastustavat islamia; tai he ovat hollantilaisia homoseksuaaleja, jotka ovat perustaneet islaminvastaisen puolueen, koska he jo näkevät itsensä hirtettyinä kuten Teheranissa tapahtui. Kokoonpano on epätodennäköinen, mutta siihen mahtuu muutakin: saavutettujen sosiaalisten etujen puolustajat, erilaisten tapojen kannattajat; kaikki modernit edistykselliset, joita globalisaatio on järkyttänyt. Kokoomus on saanut tukipuolueen, joka vapaaehtoisesti pesee likaisen pyykin.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/04/perussuomalaiset_eivat_ole_suomalaisia_2544887.html
"Pitäisi ampua sua polviin!"
Rakennusyrittäjä Mika Sohlbergilla on omalaatuinen tapa saada työntekijät töihin: uhkailemalla heitä väkivallalla. Virolainen talouslehti Äripäev kertoo Sohlbergin pakottaneen palkkasaataviaan odottavia virolaisia rakennusmiehiä viikonloppuna töihin uhkailemalla väkivallalla ja palkan pidättämisellä. Rakennusmies Roman Roško kertoi lehdelle, että kun hän kerran ei tullut lauantaina töihin, Sohlberg soitti hänelle ja sanoi, että Roškoa pitäisi ampua polviin ja upottaa jäiseen mereen, koska talo oli saatava nopeasti valmiiksi. Hän on saanut entiseltä ravikuskilta Sohlbergiltä jo kaksi tappouhkausta. Toisen uhkauksen Roško sai, kun hän alkoi vaatia työmatkalta päivärahaa. Sohlberg antoi ymmärtää, että jos Roško valittaa asiasta eteenpäin, hän leikkii elämällä ja kuolemalla. Sohlberg ei aikonut käydä itse Roškoon käsiksi, vaan olisi kutsunut paikalle Hells Angels -moottoripyöräjengin jäseniä. Roškon mukaan Sohlberg on velkaa viidelle virolaiselle rakennusmiehelle kaikkiaan 140 000 euroa. Miehet aikovat vaatia saataviaan tuomioistuimen kautta. "Minä haluaisin viettää aikaani kuin kuka tahansa valkoinen mies, mutta [Sohlberg] sanoo, että upottaa minut jäämereen", Roško toteaa. http://www.ap3.ee/Print.aspx?PublicationId=d9a34215-f998-4b51-9e1c-54cb4949669bNopsan lähimatkailumanifesti
Liisa Jokisen ja Ulla-Maaria Engeströmin Nopsa on kiireettömyyteen ja lähimatkailuun keskittyvä matkatoimisto. Nopsan tavoitteena on muuttaa käsitys kotimaanmatkailusta. Verkkosivusto esittelee esimerkiksi Karjaan kirpputoreja, Pirkanmaan luomukohteita ja Porin satavuotiasta kangaskauppaa. Nopsa on käyttäjälle ilmainen. Seuraavaksi suunnitelmissa on tehdä sivustosta mobiiliversio. Jokisen mukaan Suomesta puuttuu kattava verkkopalvelu, jossa olisi koottuna kaikki turistin tarvitsema tieto. http://www.nopsatravels.com/Vuoden vasemmistolainen kulttuuriteko
Muusikko Palefacelle on myönnetty ensimmäinen Vuoden vasemmistolainen kulttuuriteko-palkinto Helsinki-Shangri-La -albuminsa johdosta. Vuosi sitten perustettu Vasemmistotaiteilijat ja -kulttuurityöntekijät-toimintaryhmä VATAK päätti palkinnon saajasta jäsenäänestyksellä. Helsinki-Shangri-La jatkaa ansiokkaasti suomalaisen yhteiskunnallisen protestilaulun perinnettä, joka puuttuu suorasanaisesti yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja puolustaa vähäosaisia.
http://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/kulttuuriuutiset/2438382/palefacelle-vuoden-vasemmistolainen-kulttuuriteko-palkinto
Köyhyys kasvaa
Köyhimpien tilanne synkkenee ja tulo- ja hyvinvointierot ovat kasvaneet Suomessa. Lapsia elää nyt köyhyysrajan alapuolella saman verran kuin 1970-luvun alkupuolella, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen "Suomalaisten hyvinvointi 2010" -raportista. Kaupungeissa stressataan enemmän kuin kaksi vuotta sitten, raportti kertoo. Elämänlaatu riippuu sosiaalisesta asemasta. Eniten elämänlaatua heikentävät työttömyys ja toimeentulotuella eläminen sekä työkyvyttömyyseläkkeellä olo. Erityisiä riskiryhmiä ovat työttömät ja heikosti koulutetut nuoret sekä yli 80-vuotiaat vanhukset. Perusturvan varassa olevista työttömistä kotitalouksista neljä viidestä on alle köyhyysrajan.
http://m.yle.fi/w/uutiset/kotimaa/ns-yduu-3-2221532





