kerkko.fi

Sodankylän Sokrates

Media_httpwwwigallery_mhjqu

Sodankyläläisen Väinö Ukkolan ja hänen perheensä koti jäi Porttipahdan tekoaltaan alle ja Ukkola itse aikakirjoihin henkilönä, joka ei suostunut myymään tilaansa, ei muuttamaan sieltä pois, ei hyväksymään pakkolunastuksen laillisuutta eikä vastaanottamaan tarjottua korvaussummaa. Tapahtumat kävivät suunnilleen näin:

60-luvun alusta lähtien Kemijoki Oy:n ostajat kiersivät hankkimassa yhtiön nimiin ensin koskiosuuksia, sitten altaiden alle jääviä tiloja. Ukkola ei toistuvista tarjouksista huolimatta myynyt tilaansa (ostajat kävivät hänen luonaan kymmeniä kertoja), vaan veden noustessa hänet piti hakea sieltä poliisivoimin elokuussa 1970. Asialle oli saatu lainvoima pakkolunastamalla tila ja maksamalla siitä korvaussumma Ukkolalle avatulle pankkitilille.

Poliisit kuljettivat Ukkolan perheineen Kemijoki Oy:n joutilaalle työmaaparakille. Ajatuksena ilmeisesti oli, että pieni ja kylmä asumus vailla sähköä ja juoksevaa vettä jäisi tilapäiseksi, kun Ukkola järkiintyisi ja hankkisi perheelleen uuden talon. Ukkola kuitenkin kieltäytyi nostamasta korvausrahoja ja jäi perheineen asumaan parakkiin, kunnes vuonna 1997 siirtyi keskustan hoitokotiin, jossa samana vuonna kuoli.


http://yttt.fi/?p=1589

Fingrid: Lisäydinvoimaa tarvitaan sähkön vientiin

Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen sanoi Pohjolan Sanomille (17.02.2010), että Olkiluodon uusi ydinvoimala lisää sähkön vientiä Ruotsiin. Lisäydinvoiman rakentamistahan on jatkuvasti perusteltu kotimaan teollisuuden tarpeilla.

Fingridillä on suunnitelmissa yksi lisäyhteys pohjoisessa Ruotsiin noin 2018 -2020, Ruusunen kertoo. Toteutus on kiinni siitä, minkälaisia päätöksiä Suomessa tehdään ydinvoimaloista ja kuinka paljon rakennetaan tuulivoimaa Suomeen, Norjaan ja Ruotsiin. Kun Olkiluodon ydinvoimala valmistuu ja Suomeen tulee lisää tuotantoa, kasvaa sähkön vienti Ruotsiin.

"Olkiluoto ei korvaa Venäjän sähköä, sillä se on niin halpaa, että se tulee tänne joka tapauksessa. Todennäköisesti käy niin, että Venäjän sähkö menee enenevässä määrin Suomen läpi Ruotsiin. Tulee myös tuulivoimaa ja tarve siirtää sähköä suuntaan ja toiseen lisääntyy. Tulee myös tuulivoimaa ja tarve siirtää sähköä suuntaan ja toiseen lisääntyy", Ruusunen arvelee.

11
To Posterous, Love Metalab
statistics for vBulletin