Professori: ympärileikkauskielto vihapuhetta
Åbo Akademin judaistiikan professori Antti Laadon mukaan uskonnollisista syistä tehtävän ympärileikkauksen kriminalisointia ajavassa aloitteessa syyllistytään uskontosokeuteen. Aloitteessa on Laadon mukaan myös merkkejä uskontovihasta. "Pitää olla todella varovainen, ennen kuin tällaista ryhdytään peukaloimaan", hän sanoo.
http://m.yle.fi/w/uutiset/yle24/ns-yduu-3-3312857
Kati ja Anne valmistuivat opettajiksi kymmenen vuotta sitten
Kati Karjalainen ja Anne Koivunen valmistuivat Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnasta opettajiksi vuonna 1999. Onkohan yliopiston opettajankoulutuslaitoksen laatutarkkailu kehittynyt kymmenessä vuodessa? Esimerkkinä siitä, mitä se oli, avatkaamme siskosten pro gradu vaikkapa sivulta 31:
Kristillinen uskontokin voi olla ihmisen ympärillä kulissina, mutta sydän ei ole ottanut vastaan Jeesuksen rakkautta ja armoa omakohtaisesti. Uudestisyntymässä taas Jeesuksen ristintyö tulee todelliseksi ja ihminen ottaa Jeesuksen vastaan sydämeensä, elämänsä herraksi ja syntiensä sovittajaksi. Kuinka sitten ihminen voi syntyä uudesti ylhäältä? Se on ihmiselle mahdotonta, mutta Jumalalle mahdollista. Jumala kutsuu meitä jokaista uskomaan häneen. Jos joku vastaa Jumalan kutsuun, Jumala antaa voiman uskoa. Hän on uskon alkaja ja antaja. Jumalan kutsuun voi vastata milloin tahansa ja missä tahansa.
Tyttöjen alistaminen alkaa päiväkodista
Isä tuo itkevän pikkupoikansa päiväkodin johtajan puheille. "Poikani kunniaa on loukattu hänen sukunsa edessä", isä sanoo. "Poikaani ei saa nukuttaa kerrossängyssä, jonka yläpetillä tai viereisessä vuoteessa on tyttö". Isä vaatii uskontoonsa ja kulttuuriinsa vedoten, että suomalaistytöt on eristettävä oikeauskoisista pojista. Koska tarina on Suomesta, eristää päiväkoti suomalaistytöt maahanmuuttajapojista. Samassa päiväkodissa opetetaan, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ja kaikkia tulee kohdella yhdenvertaisesti. Kenelläkään ei ole erioikeuksia uskontonsa tai ihonvärinsä vuoksi, eikä ketään tulee syrjiä uskonnon, kulttuurin tai ihonvärin perusteella. Koska tarina on Suomesta, päiväkodin ohjaajat hyväksyvät maahanmuuttajien erioikeudet. Oikeauskoisia poikia kohdellaan päiväkodeissa jo pienestä pitäen etuoikeutettuina. Naisten alistaminen alkaa jo kapaloiässä. Joukko kantaväestöön kuuluvia vanhempia valmistelee kantelua tasa-arvovaltuutetulle lastensa laittomasta kohtelusta päiväkodissa. Ruohonjuuritason kulttuuritörmäykset ovat arkipäivää, joita poliitikot vähättelevät. Suomalaislasten vanhemmat reagoivat omilla jaloillaan ja vaihtavat asuinalueita, kouluja ja päiväkoteja. Haluavatko poliitikot, että Suomessa vahvistuu ulkomaalaisvastainen kansanliike, joka jo riehuu Keski-Euroopassa? Minä en ainakaan halua.
http://www.helsinginuutiset.fi/Uutiset/Kolumnit/Tyttojen-alistaminen-alkaa-paivakodista
Vitun vittu
Suomen Ekumeenisen Neuvoston mukaan uskonnonopetuksen pääpaino on kouluilla. Neuvoston mukaan uskontotunteja pitäisi järjestää useammin, eikä nykyistä, lapsia uskonnon mukaan ryhmiin jakavaa mallia tulisi muuttaa. "Lapsi ei ole hajuton, mauton ja väritön, vaan hän kuuluu johonkin taustaan", sanoo pääsihteeri Heikki Huttunen.
