kerkko.fi

Lammastie 11

Media_httpiimgurcom9o_xtcci

Keskellä kaunista asuinaluetta tönöttävä 1970-luvulla rakennettu punatiilinen kerrostalo on Vantaan Pähkinärinnettä tyypillisimmillään. Aiemmin vakuutusyhtiölle kuuluneessa talossa [osoitteessa Lammastie 11] on reilut parikymmentä yksityishenkilöiden omistamaa asuntoa. Katutasosta löytyy noin sadan neliön kokoinen sauna- ja kokoustila, joka vaihtoi omistajaa reilu vuosi sitten. Nykyisin tiloissa kokoontuu rikollisjärjestö United Brotherhood.

Maaliskuun lopussa jengiläiset kuljetuttivat tiloihin 19-vuotiaan naisen, jota pidettiin vangittuna ja raiskattiin useaan kertaan. Kaksi jengiläistä tuomittiin vankeusrangaistuksiin törkeästä raiskauksesta ja vapaudenriistosta. Kesäkuun alussa kaksi vantaalaismiestä katosi Pähkinärinteen ostoskeskuksen liepeillä. Miehet löydettiin surmattuina ja jätesäkkeihin pakattuina Nurmijärveltä ja Espoosta. Surmapaikaksi on selvinnyt Pähkinärinteen kerho- ja saunatilat.


http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/66172-murhaajien-maja-uhmaa-pahkinarinteen-rauhaa

Talous ei ole yliluonnollista

Media_httpsaramonette_dvigv

Verotusta siirretään jatkuvasti arvonlisäveroihin, koska rikkaiden jättämä veroaukko on peitettävä pienituloisten rahoilla. Vastakkainasettelun aika on ohi, kunhan kaikki tajuavat pitää turpansa kiinni. Pankkien pitää antaa rahastaa, se ei kuulu demokratian piiriin.

Tärkeintä on kuitenkin kotimainen veropolitiikka. Veroja on kerättävä oikeudenmukaisemmin ihmisten maksukyvyn mukaan. Nykyinen linja, jossa progressiivisista tuloveroista siirrytään kohti kulutuksen regressiivisiä veroja, on myrkkyä pieni- ja keskituloisille.

Oikeistolaiset talouden ylipapit ovat uskotelleet, että kasvavat tuloerot ovat yhteinen etu. Ei kannata uskoa. Todellisuudessa taloudenkin kannalta on tärkeää, että pienituloiset voivat osallistua talouden rattaiden pyörittämiseen kuluttamalla.


http://saramo.net/index.php/en/blogi/81-talous-ei-ole-yliluonnollista

Vantaalle oma langaton verkko?

Vantaalle on perustettava kunnallinen langaton verkko, vaatii 21 vantaalaista kaupunginvaltuutettua. Vasemmistoliiton Jussi Saramon tekemässä aloitteessa kunnallisen verkon perustamista kuvataan taloudelliseksi ratkaisuksi. Aloitteen mukaan yhden yhteisen verkon perustaminen olisi huomattavasti halvempaa kuin se, että yksityiset ihmiset joutuvat ostamaan omat tukiasemansa.

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/1135261165705

Vantaan Energia purkaa Suomen suurimman langattoman wlan-verkon, Wivanetin, jollei verkolle löydy ostajaa. Vantaalla toimiva langaton laajakaistaverkko Wivanet päätyy romukoppaan tämän vuoden lopussa vain runsaan kahden vuoden käytön jälkeen. Omistaja Vantaan Energia aikoo lopettaa Suomen suurimman, yli 150 tukiaseman verkon ylläpidon.

http://www.digitoday.fi/mobiili/2005/09/22/vantaan-langaton-verkko-pistetaan-pussiin/200515473/66

Kähmintää Myyrmäen Urheilupuistossa

Myyrmäen Urheilupuisto Oy on ostanut omalta työntekijältään yksityisiä palveluja, kertoo Vantaan Sanomat. Urheilupuisto tilasi palveluja Suomen Liikuntapaikkapalvelu Ay:ltä, jonka omistavat Länsi-Vantaan liikuntapaikkahoitaja ja urheilupuiston kenttämestari.

http://01600.fi/kahmintaa-myyrmaen-urheilupuistossa
Filed under: Korruptio Myyrmäki Vantaa

Vantaa toteuttaa avoimuutta sulkemalla aluetoimikunnat asukkailta

Vantaan kaupungin strategiassa 2010 on kaupungin arvoiksi määritelty mm. yhteisöllisyys, millä tarkoitetaan kuntalaisen osallisuuden ja aktiivisuuden edistämistä, syrjäytymisen ehkäisyä sekä osallistumista yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen. Osallisuutta edistetään Vantaalla mm. alueellisen aktiivisuuden tukemisen ja aluetoimikuntien työn avulla.

Aluetoimikuntamallia kehitettäessä esitettiin, että aluetoimikuntien kokousten informaatio-osa pidetään kaikille kuntalaisille avoimena. Näin avattaisiin yksi luonteva vuorovaikutus- ja tiedotuskanava asukkaiden, luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välille.

Vantaan vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunta (VAPAS) päätti kokouksessaan 25.01.2010, ettei aluetoimikuntien kokouksia pidetä asukkaille avoimina. Lautakunta velvoitti aluetoimikunnat kehittämään "muita avoimuuden ja asukastiedotuksen muotoja".

http://korta.nu/vanda-omradeskommitteerna [pdf]

11
To Posterous, Love Metalab
statistics for vBulletin