Puolusta maksutonta koulutusta!
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto (SAMOK) järjestävät suurmielenilmauksen maksuttoman koulutuksen puolesta. Paikalle on tulossa opiskelijoita ympäri Suomea. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (JAMKO) järjestävät yhteistyössä jäsenistölleen bussikuljetuksen tapahtumaan. Lähde puolustamaan maksutonta koulutusta. Matkalla osallistutaan mielenosoitukseen ja piipahdetaan palatessa Ikeassa. Mielenosoituksen päätyttyä siirrytään Vantaan Ikeaan, josta lähdetään paluumatkalle. Edestakaisen matkan hinta on JYYn jäsenille 10 euroa.
0 Comments
Kati ja Anne valmistuivat opettajiksi kymmenen vuotta sitten
Kati Karjalainen ja Anne Koivunen valmistuivat Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnasta opettajiksi vuonna 1999. Onkohan yliopiston opettajankoulutuslaitoksen laatutarkkailu kehittynyt kymmenessä vuodessa? Esimerkkinä siitä, mitä se oli, avatkaamme siskosten pro gradu vaikkapa sivulta 31:
Kristillinen uskontokin voi olla ihmisen ympärillä kulissina, mutta sydän ei ole ottanut vastaan Jeesuksen rakkautta ja armoa omakohtaisesti. Uudestisyntymässä taas Jeesuksen ristintyö tulee todelliseksi ja ihminen ottaa Jeesuksen vastaan sydämeensä, elämänsä herraksi ja syntiensä sovittajaksi. Kuinka sitten ihminen voi syntyä uudesti ylhäältä? Se on ihmiselle mahdotonta, mutta Jumalalle mahdollista. Jumala kutsuu meitä jokaista uskomaan häneen. Jos joku vastaa Jumalan kutsuun, Jumala antaa voiman uskoa. Hän on uskon alkaja ja antaja. Jumalan kutsuun voi vastata milloin tahansa ja missä tahansa.
0 Comments
Tags
- LOL (175)
- USA (116)
- WTF (85)
- Iran (57)
- Internet (56)
- IranElection (45)
- Capitalism (39)
- Israel (39)
- Human Rights (38)
- Cool (36)
- View all 1964 tags »
- Media (35)
- Revolution (34)
- Palestine (31)
- War (31)
- Funny (28)
- History (28)
- Russia (28)
- Finland (27)
- Business (25)
- Crazy (25)
- Religion (24)
- Democracy (23)
- Libya (23)
- Obama (22)
- WikiLeaks (22)
- Psychology (21)
- Journalism (20)
- Politics (20)
- Technology (20)
- Economy (19)
- Afghanistan (18)
- Health (18)
- Terrorism (18)
- Facebook (17)
- Information (17)
- Society (17)
- Censorship (16)
- Egypt (16)
- Greed (16)
- Music (16)
- Privacy (16)
- Suomi (16)
- Video (16)
- China (15)
- Design (15)
- Science (15)
- Security (15)
- Imperialism (14)
- Islam (14)
- Police (14)
- Atheism (13)
- Environment (13)
- Torture (13)
- Twitter (13)
- CableGate (12)
- Crime (12)
- Gaza (12)
- Google (12)
- Occupation (12)
- Work (12)
- Children (11)
- Corruption (11)
- DPRK (11)
- EU (11)
- Education (11)
- Energy (11)
- Gaddafi (11)
- Japan (11)
- Language (11)
- Mobile (11)
- News (11)
- North Korea (11)
- Beer (10)
- GOP (10)
- Humanity (10)
- MEK (10)
- Television (10)
- Wall Street (10)
- Belarus (9)
- Europe (9)
- Fail (9)
- Freedom (9)
- Iraq (9)
- Mafia (9)
- Nazi (9)
- Politiikka (9)
- Propaganda (9)
- Rajavi (9)
- School (9)
- Talous (9)
- Al Jazeera (8)
- Alcohol (8)
- Class War (8)
- Computer (8)
- Data (8)
- Feb17 (8)
- Innovation (8)
- Korruptio (8)
- MKO (8)
- Oil (8)
Subscriptions
You're a contributor here (Edit)
This is your Space (Edit)
Follow by email »
Get the latest updates in your email box automatically.
Get the latest updates in your email box automatically.