kerkko.fi

Tag: Ihmisoikeudet

Vapauden piiri

Kansanvallan kaksi ehkä tärkeintä tuotosta ovat ihmisarvon kunnioitus ja vapaus. Monet ihmiset, jopa kokonaiset ihmisryhmät, kokevat tästä huolimatta, että heidän ihmisarvoaan ei kansanvalloissa kuitenkaan kunnioiteta ja että heitä nöyryytetään — eritoten kansantalouden rakenteiden muutosten seurauksena — eivätkä he siksi anna suurtakaan arvoa vapaudelle. Mitä he tekevät vapaudella, mitä ei voi syödä?

Ehdottomasti valtaosa läntisten kansanvaltojen asukkaista ei kuitenkaan ole koskaan asunut yhteiskunnassa, jota johdetaan autoritaarisesti; he eivät siksi ymmärrä alkuunkaan, miten perin juurin nöyryyttävää ja ihmisarvoa polkevaa on kasvaa ja elää sellaisessa yhteiskunnassa, joka ei ole vapaa. Henkilökohtainen vapaus on ihmisarvoisen elämän edellytys. Vain vapaa kansanvalta kykenee takaamaan henkilökohtaisen vapauden.

Kun vähemmistöjen edustajat painostavat valtaväestön edustajia ja haastavat olemassaolevia käytäntöjä, kyse on luonnollisesti myös vallankäytöstä: vähemmistöjen edustajat tekevät tällä tavalla itselleen lisää tilaa siellä, missä sitä ennen oli vähemmän; he laajentavat oman vapautensa piiriä. Jos tämä ei onnistu, heillä on edelleen vähemmän vapautta kuin valtaväestöllä: homot eivät pääse naimisiin, somalit eivät saa töitä, ja romanit eivät pääse baariin.

Yhteiskunnassa alistetummassa asemassa olevien ryhmien pyrkimys tehdä lisää tilaa itselleen tuntuu monista hyökkäävältä ja ärsyttävältä. Samalla tavalla hyvin monet miehet kokivat suffragettien tempaukset uhkaavina, ja ne myös ruokkivat naisten oikeuksien vastaista vimmaa. Olisiko suffragettien sitten pitänyt olla hieman hiljempaa — jotta valmiiksi ärsyyntyneet miehet eivät vain ärsyyntyisi lisää? Silloinhan suffragetit olisivat nimenomaan luovuttaneet sen vapauden, jota he tavoittelivat itselleen, takaisin miehille.

Moni valtaväestön edustaja on sitä mieltä, että vähemmistöjen vapaudet ovat pois enemmistön vapaudesta. Näin ei tietenkään ole. Jos vähemmistöillä ei ole samoja oikeuksia kuin valtaväestöllä, vapauden raja kulkee lähempänä valtaväestöä kuin silloin, jos vapaudet ovat laajempia. Tosiasiassa ne, jotka vastustavat vähemmistöjen kasvavia oikeuksia, vastustavat vapautta ylipäätään: heidän mielestään vapauden piirin tulee olla suppea. Heidän mielestään ihmisen vapautta tulee rajoittaa ja säännellä ylhäältä.

Kyse on periaatteellisesta erosta ihmiskäsityksissä: vapauden viholliset luottavat yksilön kykyyn toimia moraalisesti oikein paljon vähemmän kuin vähemmistöjen oikeuksia puolustavat. Kun vapauden viholliset haluavat siirtää vapauden rajan lähemmäksi itseään, he samalla rajoittavat omaa vapauttaan, sillä mitä lähempänä sallitun raja on heitä, sitä varovaisempia heidän tulee olla, jotta he eivät ylitä rajaa. Vapauden viholliset eivät luota edes itseensä, vaan haluavat, että heitä ohjataan ylhäältä. He ovat alamaisia, holoppeja.

Samalla on syytä huomata, että hyvin suuressa osassa esimerkiksi ns. identitaarien kohkaamisesta vähemmistöjen kasvavia oikeuksia vastaan on itse asiassa kyse siitä, että pöyristelijät painostavat valtaväestön edustajia. Vähemmistöt ovat vain “sijaiskohde” — todellinen vallankäytön kohde on valtaväestö; pyrkimys on pelotella valtaväestö hiljaiseksi ja hyväksymään kansanvallan vastainen poliittinen ja yhteiskunnallinen kumous. Kun me suojelemme heikompia, me suojelemme myös valtaväestön oikeuksia.

Ylipäätään vähemmistöjen tasa-arvotaistelusta pöyristyminen on Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa osoitus heikosta itsetunnosta. Jos vähemmistöjen oikeudet ovat pois valkoisen miehen vapaudesta, silloin on vika viimeksimainitussa. Kuinka moni muu kansakunta on rakentanut näin hyvää yhteiskuntaa nimenomaan valkoiselle heteromiehelle? Miten heikko itsetunto pitää olla valkoisella heteromiehellä, joka kokee muidenlaisten oikeudet itselleen uhkana? Sellainen munaton ulina ei herätä edes myötähäpeää.

Suomi on tänä päivänä parempi, vapaampi ja terveempi maa kuin koskaan ennen maamme historiassa. Se on suurelti sen ansiota, että meillä on puolustettu ja edistetty yhteiskunnalliselta asemaltaan heikompien ihmisryhmien kehitystä siitäkin huolimatta, että se on herättänyt suurtakin vastustusta. En näe, että meidän aikamme olisi tässä suhteessa poikkeus. Se, mikä on poikkeavaa verrattuna aiempaan, on hyvinvoinnin taso: vielä 60-luvulla oli paljon enemmän fyysistä ja henkistä väkivaltaa ja paljon vähemmän vapautta.

On totta, että uudet aaterakennelmat ovat aina johtaneet myös ylilyönteihin. Vasemmistossa tästä on yhtä hirmuisia esimerkkejä kuin oikeistossa. Onneksi meillä on kuitenkin hyvin moniääninen yhteiskunta, jossa ylilyönnit yleensä johtavat vastaliikkeeseen. Joskus sekin tosin menee päin persettä. “Wokeismin” herättämä hälinä on minusta pieni hinta siitä hyvästä, että meillä on tänään paljon vapaampi yhteiskunta kuin kekkoslovakialaisella 60-luvulla. Se on samalla osoitus siitä, että yhteiskunta on toden totta vapaa.